Noidan kengät ovella

27 syyskuuta, 2023

Halloweennoita on pudotti vahingossa kenkänsä, kun hän lensi ohi mustalla luudallaan. Nyt ne roikkuvat kuitenkin ovikranssissa odottamassa Halloweenia, kun hän ehkä tulee takaisin hakemaan ne.

Halloween on syksyn suuri juhla mutta maassamme vielä aika nuori perinne. Mutta on kiva saada koristella syksyllä hieman humoristisemmalla ilmeellä. Joten miksi ei parilla noidan kengällä ovikranssissa?

Kengät on ommeltu juuttikankaasta, jotka on suihkutettu mustaksi. Aloita tulostamalla (tai piirtämällä) kenkien malli ja piirrä se juuttikankaalle.

Aseta kangas kaksin kerroin niin voit leikata kaksi samanlaista osaa yhtä aikaa molemmille kengille. Piirrä kenkien malli kankaalle mustalla poscakynällä niin näet helpommin mistä ommella. Leikkaa jättämällä saumausvara ompeleen ympäri.

Ompele kenkä jättämällä yläreuna auki, käännä oikein päin ja täytä vanulla. Käytä kynää tai ohutta tikkua niin että saat vanua kengän kapeisiin paikkoihin ja koloihin.

Kun kengät on täytetty, ompelet ne kiinni sik-sak ompeleella ja jätä reunan hapsuuntumaan.

Hieman lisäkoristeeksi voit vielä ommella hihnan soljella. Leikkaa hihna, taita reunat ja ompele sik-sakilla. Säädä hihnan leveys soljen mukaan, mittaa hihnan pituus niin että se ylettyy kengän ympärille ja voidaan kiristää kiinni.

Nyt suihkutat kengät ja hihnat mustalla värillä. Me käytimme mustaa kangasväriä suihkeena joka peittää hyvin.

Suihkuta jokaiselta kantilta ja anna kuivua kunnolla.

Koska väriä ei tässä voida kiinnittää silitysraudalla, käytetään sen sijaan lämpöilmaa. Puhalla embossauspuhaltimella tai kuumailmapistoolilla mutta on hyvä muistaa että polyesteritäyte on muovia ja voi sulaa liian kuumassa lämmössä.

Ompele solki hihnan toiseen päähän kiinni, kiinnitä se niin että se sopii kengän ympärille ja ompele pää kiinni. Leikkaa pää teräväksi.

Kengännauhoina käytimme ohutta nahkanauhaa. Aloita laittamalla nauha veteen muutamaksi minuutiksi, näin saat siitä helpommin muotoiltavan. Jokaiseen kenkään tarvitset n. 1,5 metriä nahkanauhaa. Koska nauha on liian paksua ommeltavaksi juuttikankaan läpi, kiinnitetään se vahatulla pellavalangalla jokaisen ”napinreiän” kohdalta.

Koska nauha on läpikostea, voidaan se helposti muotoilla alussa, jossa se kääntyy napinreiän kohdalla. Solmi kaksoissolmu vahatulla pellavalangalla, vahattu pellavalanka kiinnittyy hyvin ja pitää nahkanauhan paikoillaan.

Ripusta kengät olkikranssiin. Käytä vahattua pellavalankaa kenkien kiinnittämiseen olkikranssiin. Jos haluat, voit ommella kengät kranssiin kiinni tai antaa ne riippua vapaasti syysmyrskyissä kunnes noita käy ne hakemassa.



Trustpilot