Makramésolmu

Usein makramén solmimisessa käytetään kahta nyöriä. Yksi joka kulkee kaksinkerroin keskellä ja toinen pidempi joka solmitaan keskilankojen ympärille. Keskellä voi olla useampikin tai ainoastaan yksi nyöri riippuen kuinka leveän työstäsi haluaa.

Tee näin

Kuvassa olemme aloittaneet yhdellä nyörillä joka on taitettu kaksinkerroin ja solmittu solmuun. Silmukka toimii ”lukkona” yhdessä solmun kanssa joka solmitaan toiseen päähän. Jos haluat kiinnittää jonkun muun soljen tai päätteen, on parasta päättää se ennen makramén solmimista. Solmi pitkä ”solmimisnyöri” tavallisella solmulla keskinyörien ympärille. (Tässä olemme sulattaneet kaksi eriväristä nyöriä yhteen jotta olisi helpompi seurata solmimista.)

Tee näin

Aseta oikeanpuoleinen (roosa) keskinyörien yli ja vasemman solmimisnyörin (vihreä) ali, ota vasen (vihreä) keskinyörien ali ja oikeanpuoleisen (roosa) yli.

Tee näin

Seuraava solmu tehdään samalla tavalla, mutta päinvastoin. Oikeanpuoleinen (vihreä) keskinyörien ali ja vasemman (roosa) yli. Vasen (roosa) keskinyörien yli ja oikean (vihreä) yli.

Tee näin

Kiristä ja jatka samaan tapaan. Solmut solmitaan siis ylhäältä ja alhaalta vuorotellen. Muodostuva kuvio näkyy selvästi viereisessä kuvassa.

Trustpilot