Fimo Unicorn

Luo pieniä söpöjä yksisarvisia fimosavesta, tee useampia eri väreissä! Tosi söpöjä ja hauskoja leikkeihin. (Huomioi että tässä on pieniä osia, joten se ei sovi pienimmille lapsille.)

Muotoile

Muotoile soikea pää, paina silmiksi mustat vahahelmet. (Silmät voidaan myös muotoilla mustasta savesta, josta teet kuulia ja kovetat ne uunissa ennen kiinnittämistä) muotoile pienet korvat ja kiinnitä päähän. Muotoiltava Fimosavi tulee ensin pehmentää rullaamalla ja muovailemalla sitä käden lämmössä. Värit ovat keskenään sekoitettavissa, ja vaaleammat sävyt olemme saaneet aikaan sekoittamalla joukkoon valkoista fimosavea.

Vartalo

Muotoile yksinkertainen vartalo kuvan mukaan.

Sarvi

Rullaa kaksi ohutta pitkulaista palaa toistensa ympärille sarveksi, ja kiinnitä otsaan

Asenna yhteen

Aseta pää ja vartalo yhteen.

Rullaa savi

Rullaa savesta eri värisiä ohuita pitkulaisia paloja kuvan mukaan.

Tee yksisarvinen valmiiksi

Kiinnitä pitkät palat harjaksi ja pieni häntä takapuoleen. Kun yksisarvinen on valmis, kovetat sen uunissa 110 asteessa n. 30 minuutin ajan.


Trustpilot