Farkkukassi köysikahvoilla

22 kesäkuuta, 2022

Rantakassi, joka ommellaan farkkukankaasta ja jonka kahvat valmistetaan köydestä, sopii hienosti kesän rantaretkille.

Kassi ommellaan kaksinkertaisesta farkkukankaasta ja napinrei´illä köyttä varten, joka kiinnitetään solmuilla kassin ulkopuolelle. Yksinkertainen ja hieno!

Aloita leikkaamalla kangas. Jotta kassista tulisi tukeva, ommellaan se kaksinkertaisesta farkkukankaasta ja yläreuna jopa nelinkertaisesta kankaasta. Leikkaa farkkukankaasta reilut 50 cm leveät palat. Tähän kassiin olemme käyttäneet kankaan nurjaa puolta ulkosivuiksi sen värin vuoksi. Käytä sitä puolta kuin itse haluat, taita kangas oikeat puolet vastakkain ja ompele yhteen n. 15 cm päähän reunasta, josta saadaan laukun yläreuna. Ompele samalla tavalla molemmat kangaspalat, käännä ja silitä saumat erilleen. Käännä oikeinpäin, ja ompele sauma reunaan paininjalan leveydeltä, ja kaksi saumaa hieman alle 15 senttimetriä reunasta, johon kaksinkertainen kangas päättyy, kiinnittääksesi kankaan.

Aseta molemmat kassin kappaleet yhteen ja ompele ne kiinni. Ompele aika leveällä marginaalilla alareunassa, noin 10 senttimetriä tai niin, että kassi on niin syvä kuin haluat. Ompele reunat sik-sakilla ja silitä ne erilleen.

Ompele kassin kulmat niin että saat vakaamman pohjan, katso yllä olevasta kuvasta.

Käännä kassi oikeinpäin ja merkitse liitukynällä neljä napinreikää köyttä varten.

Kokeile ensin erilliselle kangaspalalle ja mittaa miten pitkä napinreiän tulee olla köyttä varten. Ompele reikä ompelukoneella.

Ratkojalla aukaiset napinreiän varovasti auki ompeleiden keskeltä.

Leikkaa köydestä kahvaksi kaksi saman mittaista palaa, on hyvä tietää, että solmut vievät osan pituudesta. Jos köyteen ei haluta hapsuuntuneita päitä, voidaan päät sulattaa niin ne pysyvät kiinni. Sulattaminen toimii ainoastaan synteettimateriaalille, kuten clipperköydelle.

Pujota köysi napinreikiin kassin sisäpuolelta ja solmi solmut ulkopuolelle niin että saat kahvoihin haluamasi pituuden.



Trustpilot